Kevät on taas pitkällä. Kesässä oikeastaan ollaan. Pitkin kevättä on tapahtunut hämmentäviä asioita. Monia sydämestä riipaisevia asioita, lähellä ja kauempana. Eräitä aikakausia on päättymässä, ja niinkuin elämä menee myös uusia avautumassa... Jopa yhteiskunnalliselta kannalta ollaan jouduttu rämpimään, miettimään omaa paikkaa ja hyvää oloa elämässä. Suuria käsittämättömiä asioita, niille joita väitetään rakastavan. Miten joku pieni, omalle itselle ehkä olematon asia, on toiselle se maailmaa kaatava ja jopa vielä vuosien kuluttua vaikuttava. Miten rakkaista luovutaan ihmeellisistä syistä, toisille käsittämättömistä. Omaa jääräpäisyyttään tehdä sovintoa ja korjata tilannetta, menetetään tärkein. Toiset jaksaa toivoa ja rakastaa, yrittää enemmän, toiset luovuttavat helpommalla. Itkeä ei enää jaksa, sitäkin on tullut kevään mittaan puroja....

 Menneitä mietitään vielä pitkään. Yritetään korjailla rikkihakattua. Päivä päivältä tähänkin saadaan toivottavasti selkoa, menneet haalistuu, ei varmaan kaikki unohdu koskaan mutta painuu unholaan, rakennetaan jotain uutta siihen tilalle.

 Edessä paahteinen kesä ja loma. Suunnitelmat muuttuu monellakin tavalla, syksyä odotan jännityksellä, mitä tuo mukanaan. Muutoksia, se on varmaa, isoja vai pieniä, siihen tarvitaan malttia odottaa tulevaa. 

"Niin suurta on ikäväni
...luoksesi

Niin suurta on kaipaukseni
...vierellesi

Niin suurta on rakkauteni
...kaipaukseni
...ikäväni.

Unissani voin unohtaa hetkeksi vain
ikävän ja kaipauksen,
rakkauteni sielläkin on pysyvää."