Saatiin prinsessalle peruutusaika leikkaukseen ja sepä onkin jo ensi keskiviikkona, eli 11.4. Edellyttäen että neiti pysyy terveenä, nyt onkin, ei edes pienenpientä nuhan niiskutusta. Jännityksellä odotetaan mitä tulevat päivä tuo tullessaan. :o) Olisi iso asia että neiti leikattaisiin jo ensi viikolla, toipuminen pääsisi vauhtiin ennen kesää ja toukokuun synttäreitäkin päästäisiin juhlistamaan sitten paremmin.

 Neidillä on siis ASD, koko eteisväliseinä puuttuu käytännössä kokonaan. Hän sai kaksi kertaa viime keväällä huimauskohtauksen, silmät vaan pyöri päässä ja kuulemma koko muukin koti. Tästä pelästyneenä tilasin heti ajan omalääkärille joka aivan ihanana ihmisenä laittoi lähetteen neurologille. Kiireettömän, ja aika saatiin jo seuraavalle viikolle. Mitenhän olisi ollut kiireellisen laita? Neurologisella tehtiin erilaisia testejä kunnes neurologi kuuli todella huomaamattoman sivuäänen sydämestä ja määräsi EKG:n ja sen perusteella sitten sydänultraan täällä Hyvinkäällä. Näinhän tämä vika usein löytyykin, sattumalta, taitavan kuuntelijan toimesta. Vaikka iso on reikä, sivuääni niin pieni että hyvä kun löydettiin!

 Tämä sydänvikahan ei oireile pikkulapsilla, pumppausteho riittää vielä hyvin, mutta alkaa rasittamaan sitten isompana ja käsittääkseni  nämä pyritään korjaamaan ennen kouluikää.Meillä eletään siis ihan normaalia elämää, arkeen sydänvika ei siis vaikuta mitenkään. Neidille tulee mittariin toukokuussa se viisi vuotta. Kuitenkin mietin rauhallista lastani joka "ei jaksa kävellä", johtuisikohan nuokin ainakin osittain sydämen tekemästä kovasta työstä, normaalilapsiin verrattuna?